Voimassaolevat yhteisösäännöt 20.11.2025

YHTIÖJÄRJESTYS

  1. § Toiminimi ja kotipaikka
    Yhtiön toiminimi on Iisveden Metsä Oy ja kotipaikka Suonenjoki.
  2. § Toimiala
    Yhtiön toimialana on omistaa ja hallinnoida arvopapereita, kiinteistöjä ja muuta varallisuutta sekä harjoittaa sijoitustoimintaa.
  3. § Suostumus osakkeiden hankintaan
    Osakkeen hankkimiseen luovutustoimin vaaditaan yhtiön suostumus. Oikeus merkitä ja muutoin hankkia yhtiön osakkeita on jokaisella yksityisellä ja yhteisöllä, jotka hallitus hyväksyy uusina osakkaina merkitsemään ja hankkimaan osakkeita.
  4. § Osakkeiden lunastusoikeus
    Jos yhtiön Osake siirtyy yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle, ja yhtiöllä on oikeus lunastaa osake seuraavilla ehdoilla:
    1) Lunastusoikeus koskee kaikkia saantoja, lukuun ottamatta saantoja osakkaan rintaperillisille.
    2) Vastikkeellisissa saannoissa lunastushinta on siirtäjän ja siirronsaajan sopima hinta, mutta kuitenkin enintään EUR 10 /osake. Jos saanto on vastikkeeton, lunastushinta on EUR 10 / osake.
    3) Mikäli yhtiö käyttää lunastusoikeuttaan, hallituksen on tehtävä lunastusvaatimus osakkeen saajalle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle.
    4) Lunastushinta on suoritettava siirronsaajalle pankkisiirrolla siirronsaajan ilmoittamalle pankkitilille (kahden viikon kuluessa lunastusvaatimuksen tekemisestä lukien tai mainitussa ajassa talletettava ulosoton haltijalle.
    5) Lunastusoikeutta ja lunastushinnan määrää koskevat erimielisyydet ratkaistaan lopullisesti välitysmenettelyssä Keskuskauppakamarin välitysmenettelysääntöjen mukaisesti.
  5. § Hallitus
    Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus. Hallitukseen kuuluu 2-5 varsinaista jäsentä ja ainakin yksi varajäsen, mikäli hallitukseen valitaan vähemmän kuin kolme varsinaista jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen ja varajäsenen toimikausi alkaa siitä yhtiökokouksesta, jossa hänet on valittu ja päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
  6. § Toimitusjohtaja
    Yhtiöllä voi olla hallituksen nimittämä toimitusjohtaja, jonka tulee hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaan hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa.
  7. § Yhtiön edustaminen
    Yhtiötä edustaa paitsi hallitus, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin, kaksi hallituksen jäsentä yhdessä tai hallituksen jäsen yhdessä hallituksen yhtiön edustamiseen valtuuttaman henkilön kanssa. Hallitus voi antaa nimetylle henkilölle oikeuden yhtiön edustamiseen.
  8. § Tilintarkastajat
    Yhtiössä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Mikäli varsinaiseksi tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, ei varatilintarkastajaa tarvitse valita. Tilintarkastajan toimikausi alkaa siitä yhtiökokouksesta, jossa hänet on valittu ja päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
  9. § Yhtiökokouksen koollekutsuminen
    Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava julkaisemalla se viimeistään 2 viikkoa ennen kokouspäivää yhtiön kotipaikassa ilmestyvässä sanomalehdessä tai yhtiön internetsivuilla. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. Kaikki mainittuihin asioihin kuuluvat ehdotukset ja asiakirjat on kahdeksan päivän ajan ennen kokousta pidettävä osakkeenomistajien nähtävillä yhtiön konttorissa tai internetsivuilla. Muut tiedonannot osakkaille on toimitettava samalla tavoin kuin kutsu yhtiökokoukseen.
  10. § Varsinainen yhtiökokous
    Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kuuden (6) kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.
    Kokouksessa on: esitettävä
    1) tilinpäätös ja toimintakertomus
    2) tilintarkastuskertomus
    päätettävä
    3) tilinpäätöksen vahvistamisesta
    4) taseen osoittaman voiton käyttämisestä5) vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
    6) hallituksen ja tilintarkastajien palkkioista valittava
    7) hallituksen jäsenet
    8) tilintarkastajat
    käsiteltävä
    9) mahdolliset muut kokouskutsussa mainitut asiat.